Koti

Ajankohtaista

* UUTISTEN LAINAAMINEN SIVUILTAMME ON SALLITTUA, MIKÄLI LÄHDEAINEISTO MAINITAAN.

 

10.7.2008 NETTIKAUPPA ON SUJETTU KESÄLOMALLA
Nettikauppa on suljettu 11.7-1.8.2008 välisenä aikana kesälomien johdosta. Kiireellisissä tapauksissa pyydämme ottamaan yhteyttä puh. 09-8594302. 

12.5.2008 PÄIVITYKSIÄ SIVUSTOLLA
Tuotepäivityksiä sivustolla liittyen ensisijaisesti DEFU luomuruokatuotteisiin. Uudet foliopakkaukset saapuvat Suomen markkinoille vko 22. Tiiviiden foliopakkausten avulla voimme luvata pidemmän säilyvyysajan ilman LUOMUtuotteissa kiellettyjä säilyvyyttä pidentäviä aineita.

9.11.2007 UUTTA TIETOA KOIRIEN RAVITSEMUKSESTA
Vuoden kestänyt tutkimus julkaistu. Tutkimme markkinoilla myynnissä olevia kalaöljytuotteita ja yllätyimme itsekin. Tutkimus löytyy kokonaisuudessaan kohdasta "Eniten kysyttyä". 

4.10.2007 BIODYNAAMISET LUOMURUOAT KOIRILLE & KISSOILLE
Markkinoiden korkealaatuisin LUOMURUOKASARJA on tullut Suomeen. DEFU on ensimmäinen 100 %:sti aito luomuruokasarja jossa käytetyt raaka-aineet on tarkasti yksilöity pellolta pöytään saakka (suurin osa tuotteissa käytetyistä raaka-aineista saadaan lisäksi biodynaamisesta tuotannosta !!!) ja joka ei sisällä esim. yliherkkyyksien yhteydessä yleisimmin esiintyviä viljoja (soijaa, vehnää), yksilöimättömiä eläinrasvoja eikä teurasjätteitä. Tuotteiden laadusta vastaa DEMETER - Felderzeugnisse GmbH joka kuuluu ensimmäiseen maailmanlaajuisesti toimivaan LUOMUtuottajien järjestöön.

Raaka-aineiden valvonta: Karlsruhe Prüfverein, Saksa. Valmistusmaa: Saksa. Maahantuonti: Symppis

2.7.2007 SYMPPIS & NETTIKAUPPA KESÄLOMALLA 9.7-27.7.
Tukkumyynti ja nettikauppa ovat kiinni 9-29.7 välisenä aikana. Teknisistä syistä johtuen nettikaupan tilaukset ja tilausvahvistukset tulevat perille normaalisti, mutta ne käsitellään vasta kesäloman jälkeen. 

2.7.2007 SOLID GOLD KUIVARUOKIEN SÄILYVYYS
Suomessa kuluttajat ovat kokeneet, että yksi SOLID GOLD:in myyntiä rajoittava tekijä on ollut sen ”lyhyt” myyntiaika. Tämän johdosta annoimme  suomalaiselle laboratoriolle toimeksiannon säilyvyysajan tutkimisesta. Laboratorioanalyysin perusteella ja päämiehemme luvalla voimme luvata kokonaissäilyvyysajaksi eli parasta ennen: 12 kuukautta valmistuksesta normaaleissa olosuhteissa säilytetylle foliopakkaukselle.

Laadun takeeksi haluamme kertoa asiakkaillemme myös sen milloin tuote on todella valmistettu! Tämä on yksi korkealaatuisen kuivaruoan tunnusmerkeistä.

 

Vertailun vuoksi todettakoon, että käsityksemme mukaan ns. multi-layer paperisäkkiin pakatulle luonnolliselle kuivaruoalle voidaan nykyisin luvata enintään 10 kuukauden säilyvyysaika valmistuksesta ilman ylimääräisiä säilyvyyttä pidentäviä lisä-/aineita jotka voivat olla myös haitallisia. Pelkkä yksittäinen raaka-aine ei välttämättä ole haitallinen, vaan sitä voi olla myös määrä ja saantiaika.
 LISÄTIETOJA: Eniten kysyttyä 

 

21.3.2007 RUOKASKANDAALI YHDYSVALLOISSA
Menu Foods Income Fund on kanadalainen yritys ja yksi Pohjois-Amerikan johtavista lemmikkieläinruokien valmistajista joka tekee tuotteita monille eri yrityksille. Lauantaina 17.3 se julkaisi ilmoituksen, jonka perusteella myynnistä vedetään pois 42 kissanruokamerkkiä ja 53 koiranruokamerkkiä - tuotteet ovat ns. kosteita ravintoja (purkkiruokia ja kastikeruokia) ja ne on valmistettu 3.12.2006 - 6.3.2007 välisenä aikana kahdessa USA:ssa sijaitsevassa tehtaassa. Toistaiseksi on tiedossa, että ainakin yhdeksän kissaa ja yksi koira on kuollut ravinnon aiheuttamiin munuaisvaurioihin. Menu Foods Income Fund epäilee, että syynä voisi olla uudelta raaka-ainetoimittajalta tulleet tuotteet, mutta todellista syytä ei ole saatu vielä selville. 

Ruokaskandaalin mittasuhteita kuvaa se, että yhtiön oman ilmoituksen mukaan se valmisti lemmikkieläinruokia vuonna 2006 yli miljardi pakkausta ja tämän tapauksen johdosta aiheutuviksi välittömiksi kuluiksi on arvioitu 30-40 miljoonaa dollaria. Menu Foods Income Fund:in valmistamiin tuotemerkkeihin kuuluvat mm. suomalaisillekin tutut tuotemerkit kuten: Eukanuba, Iams, Nutro, Hill's. Ainakin Nutron suomalainen maahantuoja (Akvaario Piekkala Oy) on ilmoittanut kirjallisesti 21.3, että Suomessa viranomaiset ovat asettaneet ko. tuotteet myynti- ja markkinointikieltoon joita tosin ei maahantuojan mukaan ole tullut Suomeen - yhtiö pyytää liikkeitä kuitenkin tarkistamaan tilanteen itse. RUOKASKANDAALI EI KOSKE SOLID GOLD TUOTTEITA.

7.3.2007 SYMPPIS NETTIKAUPASSA MUUTOKSIA
Tuotteiden toimitusmaksu on noussut 5 euroon 7.3. lähtien. Lisäksi joissakin tuotteissa on otettu käyttöön minimitilausmäärä. HUOM. Toimitusmaksu on Symppiksen nettikaupassa edelleen halvempi kuin Postilla (7.40 e - max. 2 kg, 8.70 e - max. 5 kg jne).

29.1.2007 NATUREDIET SAATAVILLA VKO. 10
Euroopassa suuren suosion saavuttanut NATUREDIET tuotesarja tulee jälleen saataville Suomeen. Tuotetta valmistava yritys on saanut tuotannon käyntiin uudessa tehtaassaan ja tuotteiden jakelu liikkeisiin alkaa hiihtolomaviikon jälkeen. Toimituskatkos Suomessa on johtunut tehtaan ylösajoon liittyneistä viivästyksistä

29.1.2007 METSÄSTYSKOIRIEN TUOTETESTI SUOMESSA
Symppis International Oy on käynnistänyt valtakunnallisen tuotetestin jossa testataan SALMO PET lohiöljyn ja erikoistekniikalla valmistetun naudanmahan vaikutuksia metsästyskoirien ravitsemuksessa - mukana on myös yksi koiravaljakko. Testaajat ovat aloittaneet 6 viikkoa kestävän testin viikolla 5. Lohiöljyn osalta olemme erityisen kiinnostuneita selvittämään kuinka metsästyskoirien tassut pysyvät kunnossa talvisissa olosuhteissa, kuinka terveinä koirat pysyvät tulehduksien osalta ja kuinka niiden nivelet toimivat metsästyksessä. Erikoistekniikalla valmistetun naudanmahan osalta testaamme sen rasvasta saatavaa energiaa ja korkean proteiinipitoisuuden ansiosta saatavaa kestävyyttä. Tulemme tiedottamaan testin tuloksista myöhemmin. 

27.12.2006 GEENIMANIPULOITUA RAAKA-AINETTA LÖYDETTY KOIRIEN KUIVARUUISSA
Symppiksen edustamista tuotteista EI OLE löydetty geenimanipuloituja raaka-aineita. Asiakkaitemme pyynnöstä olemme koonneet asiasta saatavissa olevan tiedon yhteen.

Tanskassa viranomaiset (Plantedirektoratet) ovat löytäneet geenimanipuloitua raaka-ainetta USA:ssa valmistetuista Nutro:n ja Nutra Nuggets:in koiranruuista. Tämä tapahtui Tanskassa ensimmäistä kertaa. Kahdestatoista tutkitusta näytteestä viisi sisälsi geenimanipuloitua riisiä jota ei ole hyväksytty markkinoille EU:ssa eikä myöskään USA:ssa - riisi tunnetaan nimellä LLRICE601. Tieto on päivitetty Plantedirektoratet:in kotisivuille 18.12.2006. Tämänhetkisen tiedon mukaan ei ole tietoa siitä onko geenimanipuloituja koiranrehutuotteita myynnissä Suomessa vai ei. Syksyllä (päivitys EVIRA:n sivuilla 5.10.2006) Suomessa rehuvalvonta  otti markkinoilta pistokoeluontoisesti näytteitä yhdeksästä riisiä sisältävästä rehusta, joista yhdestä löytyi muuntogeenistä riisiä. Positiivinen näyte oli Nutro Choice Adult Chicken -kissanrehu.
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) on syyskuussa 2006 todennut tieteellisessä lausunnossaan muuntogeenisestä riisi LLRICE601:stä, että käytettävissä olevat tiedot eivät riitä EFSA:n ohjeiston mukaisen täydellisen riskinarvion tekemiseen. EFSA kuitenkin totesi, että vähäisiä määriä riisiä LLRICE601 sisältävän pitkäjyväisen riisin nauttiminen ei todennäköisesti aiheuta välitöntä vaaraa ihmisten tai eläinten turvallisuudelle.

YHTEENVETO: EU:n alueella ei saa myydä tuotteita jotka sisältävät hyväksymättömiä raaka-aineita, kuten tässä tapauksessa geenimanipuloitua riisiä. Ko. myyntierät asetetaan myynti- ja markkinointikieltoon sekä maahantuojaa edellytetään vetämään tuotteet pois markkinoilta. - LISÄTIETOJA: Symppis International Oy, puh. 09-8594226, http://www.pdir.dk/Default.asp?ID=2382&M=News&PID=109727&NewsID=8213

12.11.2006 MILJOONALAHJOITUS KOIRIEN TERVEYDEN HYVÄKSI
Symppis International Oy lahjoittaa Suomen Kennelliitto ry:n “Voittaja 2006” koiranäyttelyssä Pasilan messukeskuksessa 9.-10.12  jokaiselle näyttelyyn osallistuvalle koiralle ilmaiseksi Salmo Pet lohiöljypullon (300 ml, ovh. 15,60). Tuotteen saa näyttelynumeroa näyttämällä Symppiksen osastolta (M5a). Lahjoituksen arvo on nyt n. 133 000 euroa (max. 190 000 euroa = n. 1 130 000 markkaa).

 

1.11.2006 ”ELÄINLÄÄKÄRIT & SALMO PET”

Symppis International Oy lahjoittaa yhteistyökumppaninsa Oriolan välityksellä jokaiselle eläinlääkäripäivillä 1.-3.11 käyneelle eläinlääkärille ilmaisen Salmo Pet lohiöljypullon (300 ml).  

 

18.5.2006 GREENIES TUOTTEIDEN MAAHANTUONTI LOPPUU
Mars Inc. on tehnyt esisopimuksen Greenies tuotteita valmistavan yhtiön ostamisesta ja on todennäköistä, että siirtymäajan kuluttua Greenies siirtyy osaksi päivittäistavarakauppojen tuotevalikoimaa. Olemme lopettaneet Greenies tuotteiden maahantuonnin, koska Symppis International Oy:n asiakaskuntaan kuuluvat alan erikoisliikkeet ja eläinlääkäriasemat.

12.4.2006 BUNNY JYRSIJÄTUOTTEITA 25 KG SÄKEISSÄ
Olemme käynnistäneet BUNNY tuotteiden kasvattajasäkkien maahantuonnin. 25 kg BREEDER säkit tilataan kasvattajia varten erikseen Saksasta ja niitä EI OLE esitelty erikseen nettisivustollamme. Tuotetilaukset: p. 09-8594226.

27.3.2006 NELSON IN MEMORIAM
Saksanpaimenkoirauros Nelson 16.1.1992 - 27.3.2006. Ikää rakkaalle koirallemme kertyi kunnioitettavat 14 vuotta ja 2 kuukautta.

19.3.2006 OLISIKO JO AIKA ?
Toivomme, että nyt olisi jo aika keskustella myös koirien ravitsemuksessa valmistajien eettisistä arvoista. J.A.U.Yrjölä -sivulle on lisätty lista jo aikanaan eettisistä eläinruokien valmistajista (USA) joihin nykyisin kuuluu edustamistamme tuotteista myös Naturediet (GB).

17.3. SYMPPIS INTERZOOSSA 2006 - TOIMISTO SULJETTU 9.-15.5 VÄLISENÄ AIKANA
Symppis on valittu edustamaan SOLID GOLD tuotteita maailman suurimmassa eläintarvike ja -ruokanäyttelyssä INTERZOOSSA 11.-14.5.2006 Nürnbergissä. Yhtiön toimitusjohtaja Juha Strengell: "INTERZOOSSA tulee olemaan arviolta 1200 näytteilleasettajaa 47 eri maasta ja alan ammattilaisia odotetaan paikalle yli 30 000 henkilöä - näyttelytilaakin on käytössä melkein 80 hehtaaria. On selvää, että näyttelyssä on paikalla kunkin yhtiön parhaat asiantuntijat ympäri maailmaa ja tuossa joukossa pärjääminen on haasteellinen tehtävä kenelle tahansa. On hienoa, että meidän asiantuntemukseemme luotetaan myös maamme rajojen ulkopuolella. Suomesta näyttelyyn lähtevät fytonomi Riikka Strengell, kuulokoirayhdistyksen pääkouluttaja Miia Kantinkoski ja allekirjoittanut. Tervetuloa osastollemme. Uskon, että pystymme esittelemään näyttelyssä jotakin aivan uutta ja kiinnostavaa". 

16.3.2006 MUUTOKSIA SOLID GOLD RESEPTEISSÄ
SOLID GOLD on kokonaisvaltainen edelläkävijä. Kehittynyt tuotantotekniikka mahdollistaa nyt tuorelihan käytön SOLID GOLD:in kuivaruoissa. Tuoretta lihaa on käytetyistä raaka-aineista eniten kaikissa SOLID GOLD kuivaruoissa (poislukien Holistique Blendz jossa ainoana eläinperäisenä raaka-aineena on kala). Samalla tuotteiden raaka-aineissa on tapahtunut pieniä muutoksia joiden tarkoituksena on ollut maistuvuuden parantaminen luonnollisella tavalla. Merkittävimmät muutokset ovat Hund-N-Flocken ruoan rasvamäärän kohottaminen 2 % ja MMillennia ruoassa kalan poistaminen tuotteesta jotta ainakin yksi SOLID GOLD:in kuivaruoista sopii täydellisesti mahdollisille kala-allergikoille. Muutokset on päivitetty tuotteiden kohdalle. 

15.3.2006 UUSIA TÄYSRAVINTOTUOTTEITA - ENSIMMÄISET BIISONIRUOAT KOIRILLE
SOLID GOLD juhlii yli 30 vuotista johtoasemaansa holististen tuotteiden edelläkävijänä lisäämällä uusia tuotteita tuotesarjaansa. SOLID GOLD WolfCub (Sudenpentu) on biisonipohjainen täysravinto kasvaville koirille (täysikasvuisille koirille jo aiemmin julkaistu SOLID GOLD WolfKing) ja SOLID GOLD Just A Wee Bit on biisonipohjainen täysravinto pienikokoisille koiraroduille. 

15.3.2006 UUSIA TUOTTEITA JYRSIJÖILLE
Marsuille on tullut tuotevalikoimiimme kaksi uutuutta: BUNNY Schlemmerwiese Young (kasvaville marsuille) ja BUNNY Schlemmerwiese Sensitiv (herkkävatsaisille kasvaville ja aikuisille marsuille).

10.3. 2006 KALAÖLJYISSÄ ON EROJA
Yhtiömme toi ensimmäisen lemmikkieläimille suunnitellun puhtaan lohiöljyvalmisteen markkinoille 2004 - Salmopet. Sittemmin kilpailevia tuotteita on pulpahdellut markkinoille useampiakin, kun muutkin yhtiöt ymmärsivät kuinka hyvä tuote Salmopet todella on. Jotta voit varmistua tuotteen laadusta (että se todella toimii myös halutulla tavalla) TARKISTA: 1) mistä kalasta tuote on todella tehty ja niiden määrät keskenään, 2) mikä on tuotteessa olevien arvokkaiden EPA+DHA rasvahappojen pitoisuus, 3) säilyvyys, 4) valmistuserän numero ja 5) hinta / 1 litra. Edullisimmillaan kalaöljyntuotteen pystyy valmistamaan sekoittamalla halpoja yksilöimättömiä sivutuoteöljyjä toisiinsa jolloin on vaikeata antaa rehellistä takuuta EPA+DHA pitoisuudesta ja säilyvyydestä ilman erikseen lisättyjä säilyvyyttä pidentäviä aineita. 

28.2. 2006 KOIRANRUOAT TEHOVALVONNASSA (Kaari 1/2006)
KTTK on löytänyt itse suorittamissaan testeissä aflatoksiinia myös yhdestä Nutra Gold tuotesarjaan kuuluvasta ruoasta - Nutra Gold Adult Dog kana-riisi 3 kg; valmistuserä NGD 0601 EA1. Ko. ruokaerän markkinointi ja myynti on Suomessa kielletty. Lisätietoja: KTTK rehuvalvonta, puh. 020 77 2003.

13.2.2006 UUSIA SUOSITTELIJOITA
Pitkäaikainen marsukasvattaja Anneli Ceder (Kirkkonummi) on valinnut BUNNY tuotteet omille marsuilleen. Anneli on toiminut mm. Suomen akvaario- ja lemmikkieläinkauppiaidenliitto ry:n puheenjohtajana ja Marsu Magazinen päätoimittajana: "BUNNY tuotteet ovat vähän arvokkaampia, mutta paljon parempia kuin monet muut markkinoilla olevat pelletit".

 16.1.2006 ILOISIA SYNTYMÄPÄIVÄUUTISIA
Pohjoismaissa SOLID GOLD kuivaruoan pitkäaikaisin käyttäjä saksanpaimenkoirauros Nelson täytti tänään kunnioitettavat 14 vuotta, eli perinteiseen tapaan laskettuna vastaava ihmisikä olisi 98 vuotta. Etuhampaitten välissä olleen pienen ienpullistuman vuoksi eläinlääkärillä käynnin yhteydessä tarkistettiin myös koiran hampaat. Eläinlääkäripalaute: "Näin vanhoja sakemanneja näkee enää harvoin ja hampaatkin olivat loistokunnossa".

11.1. 2006 AFLATOKSIINIA EI OLE SYMPPIS TUOTTEISSA
Solid Gold kuivaruoissa EI KÄYTETÄ MAISSIA, VEHNÄÄ JA SOIJAA. Aflatoksiini -nimistä homemyrkkyä on löydetty USA:ssa valmistetusta Nutra Nuggets koirien kuivaruoasta joulukuussa 2005. Ko. tuotteessa aflatoksiini on peräisin saastuneesta maissierästä. Vuonna 1995 markkinoilla oli toisen yhtiön valmistamaa kuivaruokaa jossa aflatoksiini oli peräisin saastuneesta vehnäerästä.